Avarakoti
![]()
Voionmaankadulle
marraskuuksi 2009 suunnitellun asumispalveluyksikön, AVARA kodin, suunnitelmat
ovat kaatuneet Jyväskylän kaupungin vetäytyessä hankkeesta kieltäytymällä
tekemästä palvelusopimuksia yksityisten palveluntarjoajien kanssa
tukipalvelujen järjestämisestä.
Kaupunki
vetoaa tekeillä olevaan tilaverkkoselvitykseen, hankintasuunnitelmaan sekä
valmisteltavaan budjettiin vuodelle 2010. Tässä vaiheessa, kun selvitystyö ja
hankintasuunnitelma ovat keskeneräisiä, Jyväskylä ei sitoudu ostamaan autistien
asumispalveluja.
Yhdistyksemme
on vedonnut kaupungin ylempään johtoon, että autismikirjon henkilöitten
asumispalvelujen järjestäminen pitää huomioida tulevassa budjetissa, ja
järjestää alueellemme mahdollisimman pian. Toiminta on kirjattu 2005 - 2010
vuosien kehitysvammaisten palvelujen palvelustrategiaan jo vuonna 2004, joten
esitimme, ettei palvelun järjestämisen lykkäämiselle ole perusteita.
Keski-Suomen
Autismiyhdistys ry tulee seuraamaan budjetin valmistelua, ja pyrkii valvomaan,
että kaupunki hoitaa tämän asian lähitulevaisuudessa.