Autistisille nuorille aikuisille vapaa-ajan- ja työtoimintoja sekä arjen askareita

Kuvaus: Description: BD14711_

 

KALEVANKATU 10, 40100 JYVÄSKYLÄ

040 518 5718

AVARA@KSAUTISMI.FI

 

 

Päivätoiminta Avara on syksyllä vuonna 2001 käynnistynyt autistisille aikuisille suunnattu päivätoimintayksikkö. Päivätoiminta Avara on Keski-Suomen Autismiyhdistys ry:n alaista toimintaa. Raha-automaattiyhdistys rahoitti Avaran toimintaa kolme ensimmäistä vuotta ja myönsi osarahoituksen myös vuosille 2004–2006.

 

Avaran käyttöpäivämaksu vuonna 2010 on 110 euroa/päivä. Asiakkaat ovat Jyväskylän kaupungista. Kunnat ostavat palvelut maksusitoumuksella. Päivätoiminta Avarassa työskentelee kolme ohjaajaa ja kaksi avustajaa, joista toinen avustaja on palkattu työllistämistuella. Asiakaspaikkoja Avarassa on yksitoista.

 

Päivätoiminta Avaran toimintaperiaatteena on tarjota strukturoitua, yksilöllisesti suunniteltua toimintaa henkilön omien tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Toiminnan suunnittelu pohjautuu kunkin asiakkaan henkilökeskeiseen MAPS-toiminta-suunnitelmaan (The McGill Action Planning System). Toiminnassa ja ohjauksessa sovelletaan TEACCH- ja Lovaas-ohjelmien periaatteita. Toimintaa arvioidaan ja kehitetään päivittäisten ja viikoittaisten seurantojen avulla sekä puolivuosittaisissa suunnittelupalavereissa.

                       

Päivätoiminta Avarassa harjoitellaan aikuisen elämään kuuluvia asioita ja toimintoja, kuten ruoanlaittoa, kotitöitä, asiointia sekä harrastus- ja vapaa-ajan toimintoja. Asioita harjoitellaan sekä yksilö- että ryhmäopetuksen muodossa.

 

Toimintamme rakentuu kunkin henkilön yksilöllisen toimintatason mukaan arjen perusasioiden harjoittelusta itsenäiseen ja omatoimiseen tekemiseen. Sisällytämme jokaisen asiakkaan päivään mahdollisimman paljon heille tärkeitä ja mieluisia asioita. Toimintaamme kuuluu myös yksilöllisiä kuntoutuksellisia toimintoja. Avarassa käytetään puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä (kuvat, viittomat, tuettu kirjoittaminen). Tavoitteenamme on lisätä omaan elämänhallintaan ja itsenäistymiseen liittyviä taitoja, laajentaa asiakkaan elin- ja toimintaympäristöä sekä löytää jokaiselle ”se oma juttu”.

 

 

 

 

The Picture Communication Symbols ©1981–2005 by Mayer-Johnson LLC.  All Rights Reserved Worldwide.  Used with permission.